Suviruusu - Rosa 'Poppius'

Unohduksesta suven sulostuttajaksi

Bengt Schalin piti juhannusruusuista ja muista pieni- mutta runsaskukkaisista pimpinellaruusuista, kuten vaaleanpunakukkaisesta suviruususta, jota kasvaa monessa Helsingin vanhassa puistossa. Se kukkii pari viikkoa juhannusruusun jälkeen kesäkuun lopulla. Alkujaan suviruusu on ruotsalainen lajike 1850-luvulta. Se painui Suomessa täysin unhoon 1950-luvun jälkeen. Helsingin puistoissa ja muualla Suomessa säilyneet vanhat pensaat tunnistettiin ja nimettiin suviruusuksi 1980-luvulla. Sittemmin sen muuramelainen kanta on otettu myyntiin laadukkaiden kotimaisten FinE-puutarhakasvien valikoimassa.

Helsingissä suviruusua kasvaa vanhastaan muun muassa Kaivopuistossa, Tähtitorninvuorella ja Käpylän Onnenpuistossa. Nuoria pensaita näkee esimerkiksi Meilahden arboretumin ruusutarhassa ja Vesalan Aarrepuistossa.