Tarhakurtturuusu - Rosa 'Pohjolan Kuningatar'

Ruusutsaarittaresta ruusukuningattareksi

Pietarin kasvitieteellisen puutarhan esimies, maineikas saksalaissyntyinen kasvintuntija Edouard Regel kasvatti Japanista saamistaan siemenistä uuden kerrannaiskukkaisen pensasruusulajikkeen, jolle hän antoi 1876 nimeksi 'Tsaritsa severa', Pohjolan tsaaritar. Sitä istutettiin aikoinaan moniin puutarhoihin myös Suomessa, mutta lajike unohtui sitä muistuttavan, suurikukkaisemman hansaruusun (Rosa 'Hansa') tultua markkinoille. Vasta 1980-luvulle mainio, talvenkestävä pensasruusu tunnistettiin ja nimettiin 'Pohjolan Kuningattareksi'. Helsingissä sen vanhoja kasvustoja löytää muun muassa Suomenlinnasta ja huvilapuutarhoista. Nuoria istutuksia voi ihailla vaikkapa Meilahden arboretumin ruusutarhassa.